TÄRKEINTÄ ON TURVALLISUUDESTA HUOLEHTIMINEN

Huomioitavaa ennen päätöstäsi osallistua Vihatyökurssin ohjattuun yksilö- tai ryhmätyöskentelyyn:

  • Vihatyökurssin lähipäivänä et tarvitse sanoa tai tehdä mitään, mitä et halua tai mihin et ole valmis.

Ohjattuun ryhmätyöskentelyyn osallistuminenkin on vapaaehtoista. Voit myös pitäytyä esittelyssä olla muuten havainnoijana: kerrot sen mukaan, kun sinusta hyvältä tuntuu, että kuka olet, miksi osallistut Vihatyökurssille ja mitä kurssilta odotat. Tämä esittely on ryhmän turvallisuuden tunteen vuoksi tarpeellinen. Jos et halua esitellä itseäsi tai et ole siihen muuten valmis ryhmän kuullen, niin valitse työskentelytavaksi ohjattu yksilötyöskentely.

  • Luottamuksellisuuteen sitoutuminen.

Lähipäivän jälkeen voit kertoa omista kokemuksistasi ja ajatuksistasi oman harkintasi mukaan. Ohjaajasta voit kertoa vapaasti sen mukaan, mitä tarpeellisena pidät. Sen sijaan älä kerro muista lähipäivään osallistujista, heidän työskentelystään tai kertomuksistaan muille kuin omalle terapeutille tai vastaavalle vaitiolovelvolliselle auttamistyön ammattilaiselle.

  • Vihatyökurssilla sinulla on mahdollista tunteisiisi ja tarpeisiisi tutustumisen lisäksi ilmaista voimakkaitakin tunteita turvallisesti.

Jotta voimme saada selkeän kokemuksen erityisesti vihan tunteesta, tarvitsemme turvallisen tilan, jossa on vapaus ilmaista tunteita häiriöttä ja ilman huolta siitä, että häiritsee toisia (vrt. kova äänen käyttö kerrostalossa) ja rajoituksetta sen suhteen mikä on sopivaa ja mikä ei.

Jotta turvallisuus tulee huolehdituksi myös terveydentilasi suhteen, huomioi mahdolliset sairaudet tai vammat, jonka vuoksi toiminnallista työskentelyä on syytä rajoittaa tai välttää. Et tarvitse kertoa rajoituksistasi. Riittää, että sanot valitsevasi keskustelun työskentelytavaksi.

  • Toiminnallinen vihatyö on vahva työskentelytapa, joka herättää usein voimakkaita tunteita ja tunnemuistoja.

Näin voi tapahtua, vaikka et itse osallistuisi ollenkaan työskentelyyn ja hiljaa olisit tekemättä mitään koko lähipäivän ajan. On suositeltavaa huolehtia siitä, että sinulla on tietoa jatkotyöskentelymahdollisuuksista (esim. oma terapia tai muu terapeuttinen työskentely) jo ennen Vihatyön peruskurssille osallistumistasi. Voit keskustella myös ohjaajan kanssa lähipäivän aikana tai sen lopussa.

  • Mikäli olet sairas tavalla, joka vaatii lepoa tai sinulla on oireita tarttuvista sairauksista, älä tule lähipäivään.

Turvallisuudesta huolehtiminen on vastuun kantamista siitä, ettei aiheuta vaaraa itselle eikä toisille. Tämä pätee sairauksienkin suhteen.

Oma itse: vaikka et osallistuisi toiminnalliseen työskentelyyn, mahdolliset voimakkaat tunnereaktiot saattaisivat hidastaa sairauden paranemista tai lisätä riskejä sairauden pahenemisesta.

Toiset: Toiminnallisessa vihatyössä ei voida huolehtia turvaetäisyyksistä eikä sen aikana voi välttää mahdollista pisaratartuntaa.

Ole yhteydessä kurssin järjestäjään sairaustapauksissa.

OTA YHTEYTTÄ: YHTEYDENOTTOLMAKE